fbpx

Pihatöiden sesonki alkaa nyt – lue pihayrittäjien kuulumiset!

Kesä tulee! Taas on aika vuodesta, kun pihat alkaa hiljalleen vihertää ja nurmikko paistaa sulaneiden lumikasojen alta. On aika alkaa suunnitella tulevan sesongin pihatöitä.

Talven aikana luotiin suunnitelmat kesälle

Mennyt syksy ja talvi on ollut aikaa, jolloin olemme ehtineet hyvin kehittää toimintaamme ja suunnitella sitä viime kesän kokemuksen perusteella, jotta olisimme entistä parempia tulevana kesänä.

Talven aikana kirjoitimme blogikirjoituksia, joita alettiin hiljalleen päivittää tänne verkkosivujen blogiosioon. Kirjoitimme mm. marja-aronian ja orapihlajan leikkaukseen liittyvistä vinkeistä sekä siitä, miten rakensimme täydellisen asiakaskokemuksen asiakkaalle, joka asui valtameren toisella puolen.

Talven aikana olemme panostaneet myös siihen, että palvelu olisi teille asiakkaille entistä helpompaa ja parempaa. Yhteydenotto verkkosivujen kautta on tehty vieläkin helpommaksi ja sen lisäksi tarjouspyyntöjen vasteaika on saatu minimoitua niin pieneksi, että kykenemme lupaamaan vastauksen tarjouspyyntöihin joka ikinen kerta 24 h sisällä tarjouspyynnön jättämisestä.

Saimme usein kuulla asiakkailtamme siitä, etteivät he olleet aiemmin välttämättä saaneet edes vastauksia tarjouspyyntöihinsä, joita olivat aiemmilta pihayrityksiltä pyytäneet. Se on palvelukokonaisuuden ensimmäinen ja ehkä jopa tärkein vaihe, jossa asiakkaan odotukset pitää osata täyttää.

Uusia työntekijöitä

Viime kesä 2020 osoitti meille sen, että pihapalveluille on kysyntää. Kesän jälkeen, kun pohdimme yhdessä kesän onnistumisia ja epäonnistumisia tajusimme sen, ettemme kyenneet palvelemaan niin montaa asiakasta kuin olisimme voineet.

(tästä voit lukea meidän yrittäjien ajatuksista heti kesän 2020 jälkeen)

Etenkin kesän kiireellisimmillä viikoilla tilanteet johtivat usein siihen, että jouduimme myymään asiakkaillemme ”ei oota”, koska olimme itse kiinni projekteissa. Olisimme tarvinneet ajoittain lisää työvoimaa, ja sen haluamme muuttaa tänä kesänä.

Puskamestareiden remmiin mukaan hyppää uudet työntekijät Verneri ja Jarkko, jotka omaavat molemmat pitkän taustan piha- ja puutarha-alalta. Koemme, että tällä kokoonpanolla kykenemme palvelemaan jyväskyläläisiä ja muita keskisuomalaisia asiakkaitamme vielä paremmin ja laadukkaammin.

Miltä kesä 2021 näyttää?

Tarkoituksemme on aloittaa varsinainen kesäsesonki toukokuun alkupuolella, kun saamme tämänhetkiset muut työtehtävät pakettiin ja aika vapautuu Puskamestareiden projekteille. Olemme toki sopineet muutamia omenapuiden- ja kuusiaitojen leikkauksia jo huhtikuulle ja tulemme ne tekemään, mutta pääasiassa töitä on sovittu aikaisintaan toukokuulle.

Viime kesän jälkeen tarkastelimme myös palvelutarjoamaamme ja muutimme sitä paremmin jäsenneltävään muotoon. Palveluissamme on tällä hetkellä kuusi pääpalvelua, kuten esimerkiksi pensasaidan leikkaus, kantojyrsintä ja nurmikon leikkaus. Lisäksi mahdollisuus on edelleen tilata mökkitalkkarin palvelua erikseen sovittavana palvelukokonaisuutena.

Tänä kesänä uskomme, että yksi työtehtävä tulee työllistämään enemmän kuin viime kesänä – kurtturuusun hävittäminen. Kurtturuusun kasvattamisesta tulee nimittäin kiellettyä 1.6.2022, eli homma kannattaa hoitaa mieluiten tänä kesänä jo hiukan ennakkoon.

Olemmekin jo huomanneet, että tässä vaiheessa asiaan on herätty ja sitä varten on alettu etsiä tekijää, joka ruusupuskat pihoilta poistaisi. Samalla olemme päässeet ideoimaan asiakkaillemme uusia pensaita poislähtevien ruusupensaiden tilalle.

(Voit lukea kurtturuusun poistosta lisää täältä)

Tällä hetkellä kaikki näyttää siis erittäin valoisalta tulevan Puskamestari-kesän suhteen. Akut on ladattu täyteen sekä työkalujen että meidän yrittäjien ja työntekijöiden osalta, joten kaikki alkaa olla valmista.

Otamme jatkuvasti vastaan työ- ja tarjouspyyntöjä tulevalle kesälle, joten ole nopea ja varaa ajankohta työlle heti.

Mukavaa kevättä jokaiselle!

Tarvitsetko apua pihatöissä?

Tarjoamme viher- ja pihapalveluita Oulussa ja Jyväskylässä niin kotitalouksille kuin taloyhtiöille. Kesällä 2021 palvelimme yli 100 asiakasta, saaden asiakaspalautteen mukaiseksi arvosanaksi 9,2/10. Katso kaikki palvelut tästä.

Pensasaidan leikkaus Jyväskylä

Muita suosittuja blogeja:

Omenapuun leikkaus – 10 helppoa vinkkiä!

Omenapuun leikkaus on yksi ajankohtaisimmista pihatöistä näin kevättalvella. Omenapuun leikkaus on hyvä tehdä maalis-huhtikuun aikaan kun sää alkaa lauhtua ja lumi sulaa. Karsimisen voi tehdä vielä...

Taloyhtiön vihertyöt

Taloyhtiön vihertyöt ovat yksi keskeinen työtehtävä, joka kuuluu tyypillisesti taloyhtiön hallituksen tehtäväksi hankkia. Vihertyöt pitävät yleensä sisällään vähintään taloyhtiön piha-alueen...

Omenapuun leikkaus keväällä – helpot ohjeet!

Omenapuun leikkaus keväällä on tärkeää puun terveyden ja hedelmällisyyden ylläpitämiseksi. Se auttaa myös pitämään puut pienempänä ja helpommin hallittavissa olevina. Omenapuiden leikkaaminen tulee...

Nurmikon hoito – 10 vinkkiä!

Nurmikon hoito on yksi oleellisimmista pihatöistä kesäkaudella. Nurmikon hoitoon on syytä kiinnittää huomiota, sillä tyypillisesti piha-alueesta valtaosa on nurmialuetta, jolloin sen...

Puskamestarit laajenee Ouluun

Virallinen kesäkausi 2022 saatiin päätökseen syys-lokakuun vaihteessa ja katseet on suunnattu jo vahvasti tulevaisuuteen. Yritys on syksyn edetessä saanut eteensä muutoksia, jotka tulevat...