fbpx

Vihertyöt

Tarjoamme vihertyöt Oulussa & Jyväskylässä monipuolisesti ja ammattitaitoisesti. Tutustu palveluihin ja tilaa!

Vihertyöt

Vihertyöt monipuolisesti kotitalouksille, taloyhtiöille, yrityksille sekä julkisyhteisöille.

Pensasaidan leikkaus

Pensaiden ja pensasaitojen leikkaus Jyväskylässä ja Oulussa. Pensasaidat leikataan ammattitaitoisesti akku- ja polttomoottorikäyttöisillä pensasleikkureilla. Teleskooppivartisten leikkureiden ansiosta myös korkeampien pensasaitojen ja pensaiden leikkaus onnistuu. Halutessanne viemme leikkuujätteet pois pihalta ja kierrätämme ne asianmukaisesti.

Kantojyrsintä

Onko pihallasi kanto, josta haluat päästä eroon? Kantojyrsimen avulla kannot saadaan poistettua niin, ettei se jätä jälkiä pihalle, kuten esimerkiksi pienkaivuri saattaisi jättää. Kantojyrsin poistaa kannon noin 5-10 cm maan pinnan alapuolelta, joten maahan ei jää merkkiä siinä olleesta kannosta. Kantojyrsin jauhaa kannon puruksi, jota voidaan hyötykäyttää esimerkiksi puutarhapensaiden juurella estämään rikkaruohojen kasvua.

Nurmikon leikkaus

Tarjoamme nurmikon leikkaus palvelua sekä kotitalouksille että taloyhtiöille. Nurmikon leikkausta on mahdollista tilata joko jatkuvana tai kertaluontoisena palveluna. Palvelu räätälöidään jokaiselle asiakkaalle erikseen ja sovitaan mm. millä aikavälillä ja minä päivinä nurmikon leikkaus pihalla suoritetaan. Nurmikon leikkauksen lisäksi pihan reuna-alueet siistitään trimmerillä.

Istutustyöt

Suunnittelemme palvelun tarpeidesi mukaan. Meidän kautta voit hankkia uudet taimet, suunnittelu ja -istutustyön sekä taimien hoitotyön. Astiataimia voi istuttaa käytännössä läpi kasvukauden aina kun maa on sula. Olemme kuitenkin sitä mieltä, että kevät- ja syyskausi ovat parhaita ajankohtia uusien pensaiden istuttamiselle, koska silloin maaperä tarjoaa luonnollista kosteutta taimille.

Kurtturuusun hävittäminen

Kurtturuusu on luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi ja ne tulee hävittää pihoilta 1.6.2022 mennessä. Hävitämme kurtturuusun kaivamalla sen juurineen maasta pienkaivinkoneella. Tämä on yleisin ja helpoin keino päästä eroon kurtturuususta. Kurtturuusun kaivamisen jälkeen kertynyt jäte kierrätetään ja hävitetään asianmukaisesti. Työn jälkeen ruusupensaiden jättämät aukot maassa paikataan uudella nurmikkomullalla tai muulla asiakkaan haluamallaan tavalla.

hinnasto

Laskutamme lähes kaikki palvelut tuntihinnalla, minkä vuoksi palvelukokonaisuuteen on helppo yhdistää useita eri palveluita. Tietyt palvelut laskutamme kuitenkin kiinteällä hinnalla.

Tutustu hinnastoon tästä!

Tuntihinta 50€/h/työntekijä (sis.alv)

⇒ verovähennyksen jälkeen 20€/h*

Tuntihinta sisältää työn, henkilökulut, vakuutukset, laadunvarmistamisen ja asiakasyhteydet, joten laskuusi ei lisätä mitään yllättäviä käsittelykuluja tai muita maksuja. 

* Omavastuuta ei huomioitu

Matkakustannukset lisätään laskuun hinnaston mukaisesti. Katso hinnasto tästä.

Ota yhteyttä, niin katsotaan sinun pihalle sopiva palvelukokonaisuus.

Muistathan, että saat työn hinnasta kotitalousvähennyksen!

Kotitalousvähennys

Saat kotitalousvähennyksen kaikista tekemistämme pihatöistä. Kotitalousvähennyksen saa vain työn osuudesta. Et saa kotitalousvähennystä esimerkiksi tarvikkeista tai matkakuluista. Erittelemme sinulle laskulle työn osuuden, jonka jälkeen voit hakea kotitalusvähennystä.

Työ tulee suorittaa omassa kodissa, vapaa-ajan asunnossa, tai vanhempien tai isovanhempien asunnossa. Asuntoa ei tarvitse omistaa – asuminen riittää.

Vuonna 2022 vähennystä voi suorittaa 60 prosenttia arvonlisäverollisesta työn osuudesta. Henkilökohtaisen omavastuun osuus on 100 euroa ja enimmäismäärä on 3500 euroa.

Esimerkki: Työn osuus laskussa on 1000€. Kotitalousvähennys saadaan laskukaavalla [(1000€ * 0,60)-100€]. Eli saat kotitalousvähennystä yhteensä 500, mikä huomioidaan ansio- ja pääomatulojen verotuksessa.

Lue lisää täältä tai tee kotitalousvähennys tästä.

Miksi valita meidät?

asiakaslupaus

Helpointa, nuorekkainta ja asiakasystävällisintä pihanhoitopalvelua.

Piha kerralla kuntoon

Kuuntelemme asiakkaan toiveita ja rakennamme yhdessä lopputuloksen, johon olemme tyytyväisiä.

Nuori yrittäjyys

Ostamalla Puskamestareiden palveluita, tuet nuorta suomalaista yrittäjyyttä.

Kuinka ostan palvelun?

1. Ota yhteyttä. löydät yhteystiedot alta

u

2. kerro millaista apua tarvitset

3. Sovi kartoituskäynti tai päivä jolloin työ suoritetaan