Mikä olisikaan parempaa kuin astella kesällä oman terassin tuolille nauttimaan aamukahvista. Terassi tuntuu olevan meille monille suomalaisille yksi ylpeydenaihe, jota mielellään käytetään, kun esimerkiksi vieraita pyydetään kylään. Terassi vaatii kuitenkin huoltoa ja se on syytä öljytä aika ajoin. Yleissääntönä voidaan pitää, että terassin öljyäminen tulisi tehdä vuosi pari sen jälkeen, kun se on rakennettu. Sen jälkeen öljyäminen kannattaa tehdä noin parin vuoden välein. Keräsimme tähän blogiin vinkit onnistuneeseen terassin öljyämiseen!
Suojaa seinät ja laatat öljyroiskeilta
Ennen terassin öljyämistä ja sen pesua on syytä suojata terassin viereiset seinät ja esimerkiksi pihalaatat. Suojaa seinät suojamuovilla tai pahvilla, jottei öljy- tai pesuroiskeet likaa seiniä. Voit käyttää myös maalarinteippiä suojaamaan mahdolliset katolta terassin reunaan laskeutuvat vesikourut.
Pese pinnat ennen terassin öljyämistä
Aivan ensimmäiseksi siirrä terassilta kaikki tavarat ja poista terassin pinnalta irtoroskat. Terassin pinnalla on usein myös paljon huomaamatonta likaa ja pölyä, joten harjaa kaikki lika terassin lautojen suuntaisesti pois. Voit tarvittaessa käyttää terassipesuainetta ja levittää sen harjalla terassin pintaan. Yleensä terassin pesuun ei tarvita painepesuria, vaan pesuun riittää pelkkä harja. Painepesuri on tarpeellinen silloin, kun terassi on todella likainen. Painepesuri saattaa työntää kostetutta puun sisään, mikä pidentää sen kuivumisaikaa. Jos kuitenkin käytät painepesuria niin huolehdi, että terassi on täysin kuiva ennen öljykäsittelyä.
Anna terassin kuivua pesun jälkeen

Ennen terassin öljyämistä sen olisi hyvä antaa kuivua noin yhden poutapäivän verran. Tarkista kuitenkin aina ennen öljyämisen aloittamista, että pinnat ovat kuivat, eivätkä esimerkiksi yöllä tullut sade ole kastellut sitä. Muista, että mitä kuivempi puun pinta on, sitä paremmin öljy tarttuu siihen.
Aloita terassin öljyäminen näin
Varmista viimeistään tässä vaiheessa, että olet valinnut oikeanlaisen öljyn terassillesi. Markkinoilla on erilaisia öljyjä, jotka soveltuvat eri pinnoille. Puskamestareilla olemme käyttäneet pääasiassa Valtti Plus terassiöljyä, jota on saatavilla eri sävyinä.
Avaa öljypurkin kansi ja sekoita sitä kevyesti. Levitä öljy siveltimellä tasaisesti pitkillä vedoilla yksi lauta kerrallaan. Öljyämällä yhden laudan kerrallaan, vältät sävyerojen esiintymisen. On suositeltavaa käyttää jatkovartta, jotta selkä ei rasitu öljyämisen aikana.
Lue myös: Vinkit kevään pihatöihin – 10 vinkkiä!
Öljyä lopuksi myös terassilautojen sahatut päät huolellisesti ja anna öljyn imeytyä terassin lautoihin. Terassiöljy imeytyy yleensä nopeasti pintaan, joten huomaat helposti, mikäli lautojen pintaan on jäänyt ylimääräistä öljyä. Käy laudat kertaalleen läpi siveltimellä ja poista näin ylimääräinen imeytymätön öljy.
Anna terassin kuivua
Terassin öljyämisen jälkeen pintojen on syytä antaa kuivua noin 1 vuorokausi ennen kuin sitä voi alkaa käyttää. Kuivumisen jälkeen voit siirtää puutarhakalusteet ja muut mahdolliset tavarat takaisin paikoilleen ja nauttia terassin kauniista sävystä.