fbpx

Puskamestareiden toiminta Jyväskylässä jatkuu!

Aurinko paistaa kaukaa horisontista, sillä Puskamestarit tulevat jatkamaan toimintaa ja palvelemaan asiakkaita myös vuonna 2022. Olemme erittäin innoissamme siitä, että suunnitelmat toiminnan jatkamisesta saatiin toteutettua ja nyt olemme päässeet konkreettisesti pohtimaan tulevaa kesäsesonkia. Tässä kirjoituksessa kerromme myös muutoksista, joita toimintaamme tulee.

Matka päätoimisena yrittäjänä alkaa

Tähän asti olen tarjonnut viher- ja pihatöitä sivutoimisena yrittäjänä korkeakouluopintojeni ohessa. Käytännössä kesäsesonki on rajautunut opinnoissa olevan kesäloman pituuteen kesäkuusta elokuuhun, vaikka töitä pihoilla on toki ajoittain tehty myös varsinaisen kesäsesongin ulkopuolella.

Pensasaidan leikkaus Jyväskylä
Joona Takkula toimii Puskamestareiden yrittäjänä (Kuva: Höyrymedia)

Viimeiset kaksi kesää ovat kuitenkin antaneet meille paljon oppia siitä, millaista palvelua Jyväskylään on kaivattu. Olemme kyenneet yhdessä projektiryhmien kanssa kehittämään ja ideoimaan jatkuvasti jotain uutta, jotta palvelumme olisi entistä laadukkaampaa.

Nyt olen kuitenkin valmistunut korkeakouluopinnoistani (Tiimiakatemia) ja päättänyt jatkaa yrittäjyyttä päätoimisesti keväästä 2022 alkaen. Päätös jatkosta otti aikansa, mutta ei loppujen lopuksi ollut vaikea, sillä olemme kyenneet rakentamaan Jyväskylään hienon asiakasverkoston, josta on hyvä jatkaa tekemistä. Lisäksi olemme onnistuneet edellisvuosien aikana kasvattamaan yhteistyöverkostoa, mistä on ollut suuri apu.

”Aiemmat kaksi kesää ovat näyttäneet sen, että Puskamestareiden kaltaiselle palvelulle todella on tarvetta Jyväskylän alueella.”

– Joona Takkula

Palvelutarjonta monipuolistuu

Tähän saakka olemme tarjonneet palveluita monipuolisesti aina pensasaidan leikkauksesta terassin öljyämiseen. Tulevan yrittäjyyden päätoimisuuden vuoksi olemme kehittäneet palvelutarjontaa niin, että voimme palvella asiakkaita ympärivuotisesti.

Palvelut tullaan jatkossa karkeasti jakamaan sekä vihertöihin että kiinteistönhuoltoon. Vihertyöt sisältävät kaikki palvelut, mitä tarjoamme kesäajalla kuten nurmikon leikkaus, pensasaidan leikkaus, kantojyrsintä ja kurtturuusun hävittäminen. Lisäksi vihertöiden palveluihin lisätään istutustyöt, joita olemme toki tarjonneet jo aiempina kesinä.

(Huom! Kurtturuusut tulee poistaa piha-alueilta 1.6.2022 mennessä. Lue lisää meidän tavastamme hävittää kurtturuusut tai tutustu aiheeseen lisää Vieraslaji.fi -sivustolta.)

Lisäksi olemme luoneet uuden hoitosopimuspalvelun, jonka avulla sekä kotitalous- että taloyhtiöasiakkaat voivat entistä huolettomammin pitää huolen piha-alueiden siisteydestä. Huoltosopimuksessa laaditaan säännöllisesti toistettavat työtehtävät ja sen sisältö laaditaan yhdessä asiakkaan kanssa. Lisäksi asiakas saa itse päättää, mille ajalle sopimus laaditaan.

Kiinteistönhuoltotyöt tulevat pitämään sisällään vesikourujen eli rännien puhdistukset, terassin huoltotyöt, piha-alueiden pesutyöt sekä mökkitalkkarin palvelun.

Ympärivuotista palvelua ajatellen palvelutarjontaan lisätään hiekoitus- ja lumityöt, joita tulemme tekemään talvisin Jyväskylän alueella. Tulemme edelleen palvelemaan kotitalouksia ja taloyhtiöitä, unohtamatta kuitenkaan yrityksiä ja kuntia, joiden piiriin palvelumme myös ulottuvat.

(Rakennamme parhaillaan verkkosivujemme uusia palveluosioita ja tulemme julkaisemaan ne maanantaihin 10.1 mennessä.)

Katseet ovat jo tulevassa

Kaiken kaikkiaan olemme äärimmäisen innoissamme siitä, että pääsemme palvelemaan asiakkaita myös jatkossa. Asiakkaiden roolia ei tässä vaiheessa voi turhaa korostaa, sillä ilman heitä emme varmasti olisi tässä tilanteessa nyt.

Myös jatkossa tulemme perustamaan kaiken toimintamme helppouteen ja asiakaslähtöisyyteen. Haluamme olla nyt ja tulevaisuudessa luotettava piha-alan yritys, joka kaikella toiminnallaan kykenee antamaan asiakkaiden arkeen aikaa ja iloa.

Tulemme aloittamaan työt maalis-huhtikuun aikana, joten otamme parhaillaan tarjouspyyntöjä ja tilauksia vastaan. Osa kevään ja kesän kalenterista on täytetty jo.

Terveisin,

Joona Takkula

Yrittäjä

Tarvitsetko apua pihatöissä?

Tarjoamme viher- ja pihapalveluita Oulussa ja Jyväskylässä niin kotitalouksille kuin taloyhtiöille. Kesällä 2021 palvelimme yli 100 asiakasta, saaden asiakaspalautteen mukaiseksi arvosanaksi 9,2/10. Katso kaikki palvelut tästä.

Pensasaidan leikkaus Jyväskylä

Muita suosittuja blogeja:

Omenapuun leikkaus – 10 helppoa vinkkiä!

Omenapuun leikkaus on yksi ajankohtaisimmista pihatöistä näin kevättalvella. Omenapuun leikkaus on hyvä tehdä maalis-huhtikuun aikaan kun sää alkaa lauhtua ja lumi sulaa. Karsimisen voi tehdä vielä...

Taloyhtiön vihertyöt

Taloyhtiön vihertyöt ovat yksi keskeinen työtehtävä, joka kuuluu tyypillisesti taloyhtiön hallituksen tehtäväksi hankkia. Vihertyöt pitävät yleensä sisällään vähintään taloyhtiön piha-alueen...

Omenapuun leikkaus keväällä – helpot ohjeet!

Omenapuun leikkaus keväällä on tärkeää puun terveyden ja hedelmällisyyden ylläpitämiseksi. Se auttaa myös pitämään puut pienempänä ja helpommin hallittavissa olevina. Omenapuiden leikkaaminen tulee...

Nurmikon hoito – 10 vinkkiä!

Nurmikon hoito on yksi oleellisimmista pihatöistä kesäkaudella. Nurmikon hoitoon on syytä kiinnittää huomiota, sillä tyypillisesti piha-alueesta valtaosa on nurmialuetta, jolloin sen...

Puskamestarit laajenee Ouluun

Virallinen kesäkausi 2022 saatiin päätökseen syys-lokakuun vaihteessa ja katseet on suunnattu jo vahvasti tulevaisuuteen. Yritys on syksyn edetessä saanut eteensä muutoksia, jotka tulevat...