Kurtturuusu Suomessa  – levinneisyys ja hävittäminen

Kurtturuusu on kaunis kukka, joka on levinnyt Suomessa vuosikymmenten aikana. Tämä ruusukasvi, joka tunnetaan myös nimellä Rosa rugosa, on tuttu näky asuinpihoilla sekä moottoriteiden ja tienvarsien reunamilla. Samalla kun kurtturuusu on saanut kasvaa pihoilla ja katujen varsilla, on se nostanut esiin huolenaiheita ympäristön kannalta.

Kurtturuusun levinneisyys Suomeen

Kurtturuusu on peräisin Aasiasta, mutta se on löytänyt tiensä Suomeen tiettävästi 1800–1900-luvun vaihteessa. Kurtturuusu on nopeasti levittäytynyt monille alueille, erityisesti rannikoille ja hiekkaisille maaperille.

Sen kyky sopeutua erilaisiin olosuhteisiin on tehnyt siitä varteenotettavan vaihtoehdon puutarhoissa ja maisemoinnissa. Sen monikäyttöisyys ja helppohoitoisuus onkin aikoinaan ollut merkittävä syy, minkä vuoksi sitä on suosittu omakotipihoilla ja muilla asuinalueilla.

Kurtturuusun yleisyys ja haasteet

Aiempina vuosikymmeninä kurtturuusu on ollut melko yleinen pihamaalle hankittava kasvi ja sitä on pidetty helppona, mutta näyttävänä osana pihakokonaisuutta. Samalla suuremmilla pensaskokonaisuuksilla on voitu helposti peittää tiettyä osaa pihasta tai tuoda pientä näkösuojaa tielle.

Kuitenkin samalla kun kurtturuusu on saanut jalansijaa Suomen maisemissa, on noussut esiin huoli sen mahdollisista haitallisista vaikutuksista alkuperäiseen kasvillisuuteen. Viime vuosina asiantuntijat ovatkin kieltäneet sen kasvatuksen ja määrännyt kurtturuusun hävitettäväksi.

Tehdyn määräyksen mukaan kurtturuusu olisi tullut hävittää 1.6.2022 mennessä, mutta sitä esiintyy edelleen monissa paikoissa.  

Kurtturuusu – hävitettävä haittalaji?

Aiemmat tutkimukset herättivät huolta kurtturuusun aggressiivisesta leviämisestä ja sen vaikutuksista paikalliseen kasvillisuuteen. Yhä useammat asiantuntijat ovat ilmaisseet huolensa siitä, että kurtturuusu voi syrjäyttää alkuperäisiä lajeja ja muuttaa herkkiä ekosysteemejä.

Kurtturuusun aggressiivinen ja nopea leviäminen vie elintilaa muilta ympäristölle tärkeiltä kasveilta. Yksittäiset asukkaat ovat saattaneet huomata kurtturuusun sinnikkään kasvutahdin jo omilla pihoillaan, mutta tämän lisäksi kasvin yltiömäisen laaja leviämistahti on huomattu rannikkoalueilla, jossa kurtturuusu on suuri ongelma.

Tämän seurauksena kurtturuusu on määritelty haitalliseksi lajiksi, ja toimet sen torjumiseksi ovat tulleet tarpeellisiksi. Suomen alueilla kunnat ja kaupungit sekä useat muut järjestötoimijat ovat jo ryhtyneet toimiin kurtturuusun hävittämiseksi. Tämän lisäksi viheralan yrityksiä työllistetään poistamaan kurtturuusua piha-alueilta.

Lue lisää kurtturuususta vieraslajina.

Kurtturuusu ja sen hävittäminen

Kurtturuusu on sitkeä kasvi, jota voi olla vaikea torjua kerralla, mutta sen hävittämiseen on olemassa kaksi yleisintä tapaa:

  1. Kurtturuusun poistaminen juurineen
  2. Kurtturuusun näivettäminen

Tapa 1: Voit poistaa ruusupensaat kaivamalla sen pois juurineen. Tämä on erityisesti viheralan ammattilaisten suosima tapa, sillä tällä tavalla kurtturuusu saadaan usein nopeiten hävitettyä halutulta alueelta. Mikäli alue on pieni, voi juurakot poistaa lihasvoimin lapiolla, mutta mikäli hävitettävä alue on suurempi, niin käytetään työssä apuna pienkaivuria.

Tapa 2: Toinen yleisesti käytetty tapa on näivettää pensaat. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että ruusupensaat leikataan alas asti niin kauan, että pensas ei jaksa enää kasvattaa uusia versoja. Näivettämisen toimenpide on pidempi ja voi kestää muutamia vuosia, joten tämä vaihtoehto vaatii tekijältä kärsivällisyyttä.

Kurtturuusun hävitys Oulussa ja Jyväskylässä
Kurtturuusun oksat tulee kierrättää oikealla tavalla.

Jätteiden kierrätys

Kurtturuusua hävittäessä on tärkeää muistaa kierrättää leikkuujätteet oikealla tavalla. Eri kaupungeilla ja jätekeskuksilla on omat sääntönsä kurtturuusun kierrätykselle, joten muistathan ottaa selvää niistä ennen kuin viet jätteet sorttiasemalle.

Esimerkiksi Jyväskylän alueella tyypillinen ohje on ollut, että kurtturuusun varsiosat tulee toimittaa eri kuormassa kuin ruusun juurakot. Tämä johtuu siitä, että osa jätteestä on poltettavaa ja osa haudattavaa jätettä. Kierrätyskäytännöt kuitenkin vaihtelevat, joten varmista asia oman alueesi jätekeskuksesta.

Tilaa kurtturuusun poisto

Puskamestareilla teemme kurtturuusun hävittämistä Oulun ja Jyväskylän alueilla. Palvelemme sekä kotitalouksia että taloyhtiöitä, joiden piha-alueilla haitallisia kasveja esiintyy. Tämän lisäksi toimimme kuntien ja kaupunkien yhteistyökumppanina kurtturuusun hävitystyössä.

Kurtturuusun hävittämisen hinta on alkaen 500€ (sis. alv 24%), mutta kokonaiskustannus määräytyy kohteen laajuuden mukaan. Lisäksi hintaan vaikuttaa se, halutaanko urakkaan sisällyttää esimerkiksi uuden nurmikon kylvö tai uusien istutusten teko poistettavan pensasalueen kohdalle.

Kurtturuusun hävittämisestä on mahdollisuus saada kotitalousvähennystä.

Kysy rohkeasti tarjous ja hävitetään kurtturuusu pihaltasi!

Ota yhteyttä tai jätä yhteydenottopyyntö.

Tarvitsetko apua pihatöissä?

Tarjoamme pihanhoitoa ja viherrakentamista Oulussa ja Jyväskylässä niin kotitalouksille, taloyhtiöille kuin rakennusliikkeille.

Vuosien aikana olemme palvelleet jo lähes 1000 asiakasta, joista 95% suosittelee meitä eteenpäin. Katso kaikki palvelut tästä.

Pensasaidan leikkaus Jyväskylä

Muita suosittuja blogeja:

Yrittäjän yhteenveto – vuosi 2024

Näin päättyy vuosi 2024 ja on aika tehdä lyhyt yhteenveto kuluneesta vuodesta ja pihatyökaudesta. Vuosi on jälleen kerran ollut merkittävä Puskamestareiden lyhyessä historiassa pitäen sisällään...

Pensasaidan alasleikkaus – Milloin ja miksi se kannattaa tehdä?

Pensasaidat ovat tärkeä osa monia pihoja, sillä ne toimivat kauniina rajauksina, näkösuojina ja tuovat vehreyttä ympäristöön. Joskus pensasaita kuitenkin kasvaa liian korkeaksi, harvaksi tai...

Tuija-aidan leikkaus – Vinkit onnistuneeseen aidan hoitoon

Tuija-aidan leikkaus on tärkeä osa aidan hoitoa ja se kannattaa tehdä säännöllisesti. Leikkaamalla tuijat kerran tai kahdesti vuodessa oikeaan aikaan ja maltillisesti varmistat, että aidasta tulee...

Korkean kuusiaidan leikkaus – mitä teen?

Korkean kuusiaidan leikkaus voi olla mahdottomalta tuntuva ponnistus. Miten sitä voisi leikata ja onko se ylipäätään vielä mahdollista? Tässä blogikirjoituksessa käydään läpi asioita korkeaksi...

Yrittäjän yhteenveto – vuosi 2023

Vuosi 2023 on lopullaan ja on aika hiljentyä joulun viettoon. Kulunut vuosi on pitänyt sisällään paljon muutoksia, innostavia kehityshankkeita sekä ennen kaikkea mahtavia asiakassuhteita. Yrittäjän...