fbpx

Pihalaattojen pesu

Pihalaattojen pesu Oulussa & Jyväskylässä!

Pihalaattojen pesu

Miksi pihalaattojen pesu on tärkeää?

Ajan mittaan pihalaattojen väliin kertyy maa-ainesta, jossa rikkaruohot ja sammal alkaa viihtyä. Olet ehkä huomannut tämän? Laattojen välissä oleva kasvusto on syytä poistaa aika ajoin muun muassa siksi, että ajoittain rikkaruohot ja muu kasvillisuus alkaa kasvattaa juuria laattojen väleihin. Se voi tehdä laatoituksesta epätasaisen. Laattojen pesu vaikuttaa ennen kaikkea pihakivetyksen siisteyteen!

Mitä laattojen pesuun kuuluu?

Aivan ensiksi puhdistamme alueen irtoroskista ja lehdistä. Sen jälkeen laattojen välit puhdistetaan sammaleesta ja siellä kasvavat rikkaruohot kitketään. Tarvittaessa laattojen väleihin ruiskutetaan sammaleenestoainetta. Lopuksi laatoitus pestään ja laattojen väleihin lisätään saumaushiekkaa.

Palvelua kotitalouksille ja taloyhtiöille

Otamme työssä aina huomioon asiakkaan toiveet ja suunnittelemme yhdessä palvelukokonaisuuden. Palvelemme kotitalouksia ja taloyhtiöitä, sekä yrityksiä ja julkisyhteisöjä. Tarjoamme pihalaattojen pesua Oulussa ja Jyväskylässä.

Asiakkaiden kokemuksia

Reipas, kohtelias ja iloinen asenne tekivät yhteistyötä miellyttävän! Siksi otan yhteyttä uudelleenkin, kun teidän toimialanne töitä ilmenee kiinteistöllämme.

Työ tehtiin sovittuun aikaan, sovitulla hinnalla, nopeasti ja siististi. Lopputulos oli hyvä. Tervetuloa myöskin ensi kesänä!

Kiitokset vielä, erittäin tyytyväisiä tehokkaaseen työhönne haastavan vanhan orapihlaja-aidan leikkuussa. Olemme suositelleet teitä jo eteenpäin ja toivottavasti saamme ensi kesänä teidät uudelleen töihin!

Varmistamme kuluttaja-arvosteluiden oikeellisuuden 1.1.2023 voimaan tulleen lakimuutoksen edellyttämällä tavalla. Lue lisää.

hinnasto

Laattojen puhdistuksen hinta 2-4€/m2, riippuen työn laajuudesta ja puhdistusmenetelmästä.

Tilaa kartoituskäynti ja pyydä kiinteä tarjous!

Matkakustannukset lisätään laskuun hinnaston mukaisesti. Katso hinnasto tästä.

Muistathan, että saat työn hinnasta kotitalousvähennyksen!

Kotitalousvähennys

Saat kotitalousvähennyksen kaikista tekemistämme pihatöistä. Kotitalousvähennyksen saa vain työn osuudesta. Et saa kotitalousvähennystä esimerkiksi tarvikkeista tai matkakuluista. Erittelemme sinulle laskulle työn osuuden, jonka jälkeen voit hakea kotitalusvähennystä.

Työ tulee suorittaa omassa kodissa, vapaa-ajan asunnossa, tai vanhempien tai isovanhempien asunnossa. Asuntoa ei tarvitse omistaa – asuminen riittää.

Vuonna 2023 vähennystä voi suorittaa 60 prosenttia arvonlisäverollisesta työn osuudesta. Henkilökohtaisen omavastuun osuus on 100 euroa ja enimmäismäärä on 3500 euroa.

Esimerkki: Työn osuus laskussa on 1000€. Kotitalousvähennys saadaan laskukaavalla [(1000€ * 0,60)-100€]. Eli saat kotitalousvähennystä yhteensä 500, mikä huomioidaan ansio- ja pääomatulojen verotuksessa.

Lue lisää täältä tai tee kotitalousvähennys tästä.

Miksi valita meidät?

asiakaslupaus

Helpointa, nuorekkainta ja asiakasystävällisintä pihanhoitopalvelua.

Piha kerralla kuntoon

Kuuntelemme asiakkaan toiveita ja rakennamme yhdessä lopputuloksen, johon olemme tyytyväisiä.

Nuori yrittäjyys

Ostamalla Puskamestareiden palveluita, tuet nuorta suomalaista yrittäjyyttä.

Kuinka tilaan pihalaattojen pesun?

1. Ota yhteyttä. löydät yhteystiedot alta

u

2. kerro millaista apua tarvitset

3. Sovi kartoituskäynti tai päivä jolloin työ suoritetaan